Lappeenrannan Kaupunkikeskusta – LAKES ry lopettaa toimintansa
Vuodesta 2000 lähtien toiminut, muun muassa Lappeenrannan keskustan yrittäjiä yhteen koonnut LAKES ry lopettaa toimintansa.
Lappeenrannan Kaupunkikeskusta – LAKES ry:n perusti vuonna 2000 Lappeenrannan kaupunki, Kauppakeskus IsoKristiinan yrittäjäyhdistys, Lappeenrannan Yrittäjä- ja liikemiesyhdistys ry ja Taksi Saimaa Oy. Yhdistys on toiminnassaan toteuttanut Lappeenrannan keskustan jatkuvaa kehittämistä yhdessä kaupungin, yritysten, kiinteistönomistajien, yhteisöjen ja asukkaiden kanssa. LAKES on tullut kaupunkilaisille tutuksi varsinkin tapahtumistaan: Spring Party, art@bars, Fashion by Night ja Magic by Christmas. Sen lisäksi LAKES ry:llä on ollut jäsenyritystensä edunvalvontatehtäviä.
Viime vuosina nousseiden kustannusten vuoksi, LAKES ry:n tulorakenne ei enää riitä toiminnan jatkamiseen nykyisellään. Yhdistys ei ole pystynyt hankkimaan tarvittavaa lisärahoitusta toimintaansa eikä Lappeenrannan kaupungin talousarviossa ole varattu yhdistykselle lisärahoitusta kuluvan vuoden kuluihin. Vuoden 2024 yhdistyksen toiminta-avustuksen kaupunki päätti kilpailuttaa. Yhdistyksen ylimääräisessä kokouksessa todettiin, ettei yhdistyksellä ole edellytyksiä jatkaa toimintaa. Yhdistys päätettiin purkaa yhdistyksen sääntöjen 15§:n mukaan.
LAKES ry:n HALLITUS